Vilnaa

Pyhän Kasimirin kirkko:

Näkymä Raatihuoneen torilla:

Vanhankaupungin katumyyjiä:

Vanhankaupungin katunäkymiä:

Vanhankaupungin rakennukset oli kunnostettu julkisivuiltaan hienoiksi. Tämä on hyvin tyypillinen sisäpiha:

Eräs ovi:

Kisällikylttejä

Kauppahalli oli niin mielettömän iso, ettei sitä voi kuvata sanallisesti saati sitten parilla valokuvalla. Se aukesi jo seitsemältä, ja hyvin pian paikalliset ihmiset menivät sinne ostoksille.

R-kioskeja Vilnassa on konsanaan lähes yhtä tiheässä kuin Helsingissäkin:

Bastioni:

Katedraali, uusklassismia, on Liettuan pääkirkko. Neuvostovallan aikana se oli taidemuseona ja siihen kaavailtiin traktoritehdasta. Jumalanpalveluskäyttöön se palautettiin 1989:

Pyhän Hengen Dominikaaniseen kirkkoon mennään pimeää holvikäytävää ja lopulta käytävän sivusta avautuu ovi, jonka takaa paljastuu tämä alla olevassa kuvassa paljastuva briliantti näkymä. Kirkko on Vilnan puolankielisille katolisille tärkein pyhäkkö. Kerrotaan neuvostoviranomaisten tietoon tulleen, että pyhätön alueelta kuului outoja ääniä öisin. Pyhättöön asetettiin vartija. Ensimmäisenä yönä vartija kuuli töminää, jyskytystä ja tuskanhuutoja. Sitten vartija näki tiiliseinän lävitse tulevan viittaan pukeutuneen naishahmon. Kauhistuneena vartija syöksyi hakemaan sotilaita, mutta heidän palatessaan, mitään ei ollut enää havaittavissa: ei naista, eikä ääniä. Sotilaat purkivat tiiliseinän, jonka lävitse naishahmo oli tullut. Seinän takaa paljastui krypta.

Kaikissa matkaoppaissa kerrotaan suoraan ja surutta, että Vilnassa palvelu on töykeää. Turisteja ei haluta palvella. Ponia Laime kahvilan tarjoilijoista kirjoitetaan peräti näin: "Kaikkien tylyjen, neukkuaikana palvelukseen astuneiden tarjoilijoiden kantakoti tarjoaa suussa sulavan herkullisia leivonnaisia ja hyvää kahvia vanhankaupungin sydämessä. Kahvila on viihtyisä, leivokset ja kakut upeita, joten tätä ei kannata ohittaa töykeähkön palvelun vuoksi" (Suomalainen matkaopas, Liettua 2008). Joten, pakkohan sitä oli mennä juuri tätä kahvilaa testaamaan, ihan vaan sen vuoksi, jotta saisi nähdä ja kokea ne mainitut tarjoilijat! Ja, arvatkaas, siellähän oli tiskin takana töissä tasan  Patsy Stonen näköinen tyyppi! Siis, Absolutely fabulous! Paikka oli mainio. Ja, ylipäänsä, Vilnan kahvilat olivat loistavia. Jos Prahan kahviloiden kakkuja ja leivonnaisia on kehuttu, niin ne eivät ole mitään Vilnan kahviloiden tarjonnan rinnalla!

Kun nyt päästiin brittihuumoriin, niin pakko mainita. Isa Basar-ravintolassa meille tarjoili mies, joka oli niin veikeästi ja tasan tarkkaan Huonosti käyttäytyvien miesten Garyn näköinen, että olin ratketa riemusta. Hän oli ihana tyyppi, ja palvelu oli tosi upeaa – kuten useimmissa Vilnan tasokkaimmissa ravintoloissa.

Kolmen ristin kukkulan ristit kuvattuna Gediminasin tornista:

Vanhaakaupunkia Gediminasin torinista:

Neris-joki:

Taustalla näkyy Gediminasin torni, joka on niin korkealla, että sinne pääsee köysiradalla helpoiten. Me kylläkin kävelimme ylös asti, ja vieläpä takaisinkin:

Graffitteja vanhassakaupungissa

Alla kuvassa etualalla neuvostoaikainen kauppakeskus, jonka taustalla nykyaikaa.

Alla olevassa kuvassa Auringonnousun portti ja kappeli. Vilnaa ympäröi aikoinaan muuri, jossa oli viisi porttia. Tämä portti on ainoa jäljellä oleva. Ulkopäin portti vaikuttaa portilta, mutta kaupungin sisältä päin katsottuna huomaakin, että portin sisällä on kappeli. Kappelin sisällä on Pyhän Neitsyt Marian ihmeitä tekevä ikoni, joka itse asiassa, myös näkyy ikkunan lävitse kadulle. Kyseinen ikoni on sekä katolisille, ortodokseille että kreikkalaiskatolisille palvonnan kohde, ja siitä on kopioita mm. Pariisissakin. Uskovaiset pysähtyvät tälle kadulle, tekevät ristimerkkejä ennen kuin menevät portista. Jotkut polvistuvat tähän kadulle ja tekevät ristinmerkkejä. Tämä portti on myös pyhiinvaelluskohde. Kävimme ylhäällä kappelin sisällä ja istuimme hetken tämän ihmeitätekevän ikonin äärellä.

Vilna oli minulle ristiriitojen kaupunki. Sen vanhankaupungin julkisivua oli entisöity loisteliaasti. Ja, se pursusi upeita vanhoja kirkkoja. Se oli turisteille ihana kohde ravintoloineen, kahviloineen ja myymälöineen. Heti vanhankaupungin ulkopuolella illalla joutui näkemään, miten naiset möivät itseään kadulla. Ja, mieleen tuli Sofi Oksasen Puhdistus. Ja, päivällä vanhamummo sahasi puiston puusta itsellensä polttopuita. Neuvostoaikaiset rakennukset olivat kalseita betonimonumenttejä ja huonokuntoisia. Tiet olivat kurjassa kunnossa. Kerjäläisiä.

Linnunpönttöjen kaupungit: Vilna ja Trakai

Ihan vaan, ikään kuin vaihtelun vuoksi, bongailen silloin tällöin tai toisinaan, lintujen lisäksi, myös linnoja ;)

Yllä kuvassa tämän viikon maanantaina bongaamani Trakain linna. Itse Trakai on pieni kaupunki noin 28 kilometriä Vilnasta länteen. Ja, Vilnahan  on Liettuan pääkaupunki. Trakai, itse asiassa, oli aikojen alussa Liettuan pääkaupunki. Matkaopas hehkuttaa Trakain linnaa jopa tähän malliin: "Kävely laskusillan yli kohti linnaa ja sen valtavia tiilimuureja ja satumaisia torneja on yksi itäisen Euroopan vaikuttavimmista kokemuksista" (Berlitz: Vilna). - Mitäpä siihen sitten lisäämään.

Trakain linnan ympärillä olevien pikkusaarten kaislikoissa näin kahdessa eri paikassa joutsen parin. Ja, kävelyretkellä kapeita ja pitkiä ponttoonisiltoja pitkin ja muita lyhyempiä siltoja kulkien, saarten ja mantereen välillä siirtyessä, saavuimme Varnikaihin, kuten tienviittakin osoitti (piliakalnis tarkoittaa korkeaa kukkulaa, ja muodostuu sanoista pilis eli castle/linna ja kalnas eli mountain, hill/vuori, kukkula = linnanvuori):

Varnikain maalaistalojen kattojen yllä lensi omituinen kurki. Ja, kun toisella silmäyksellä tajusimme sen olevan sittenkin kaiketi haikara, niin lintuhan jo komeasti kaarsi meidän silmiltämme piiloon. Että sellainen lintuhavainto. Ja, vastaavia lintuhavaintoja oli useitakin: en ehtinyt tunnistaa, enkä valokuvata. Tutut linnut olivat kivasti äänessä ja niitä myös näkyi paljon: punarinta, västäräkki, peippo, tiaiset, mustarastaat ja kottaraiset. Tikkojen ääntä kuului Vilnassa Kolmen ristin kukkulalla. Ja, sielläpä yhden tikan näinkin. Todennäköisesti se oli käpytikka. Tai, sitten ei.

Sekä Vilnassa että Trakaissa lintuharrastaja huomioi, että liettualaisille linnut merkitsevät jotakin. He tiedostavat lintujen olemassaolon ja läheisyyden. Sekä Vilnassa että Trakaissa jokaisen puiston puut olivat linnunpönttöjä täynnä. Kyse ei ollut noin viidestä pöntöstä per puisto, vaan paremminkin viidestäkymmenestä pöntöstä per puisto. Eikä pönttöjä ollut vain puistoissa, vaan niitä oli myös talojen pihoilla. Jopa Vilnana Vanhan kaupungin keskustassa kerrostalojen sisäpihoilla oli talojen seiniin kiinnitetty linnunpönttöjä. Näkyvillä olevat pöntöt saattoivat olla kivasti maalattuja ja koristeltuja. Sisäpihoilla ja katseilta suojaisimmissa paikoissa pöntöt olivat käsittelemätöntä puuta.

Eikä siinä vielä kaikki. Useissa taloissa, siis todella jopa useimmissa taloissa, tarkemmin ilmaistuna, oli lintuaiheisia koristeita, puuveistoksia linnuista, puisia lintureliefejä tai seinillä lintuaiheisia maalauksia. Sekä Vilnassa että Trakaissa. Nämä koristelut esittivät lähes poikkeuksetta pöllöjä ja haikaroita. Jopa graffitien tekijätkin olivat sinne tänne maalanneet lintuja – muiden graffitiensa lisäksi.

On helppo oivaltaa, että linnuilla, erityisesti pöllöillä ja haikaroilla, on liettualaisille jokin merkitysarvo. Todennäköisesti näillä linnuilla, ja linnuilla ylipäänsä, on heille myös symbolisia merkityksiä. Liettua on Euroopan maista se, joka ei millään halunnut vastaanottaa kristinuskoa, ja siksipä siellä säilyi pisimpään luonnonuskonnot ja –uskomukset. Osaltaan varmasti nämä lintujen merkitysarvot nousevat myös tältä perustalta: ne liittyvät näihin ikivanhoihin ”pakanallisiin” uskomuksiin ja uskontoihin. Myös liettuan nykytaiteilijat ammentavat aineksia teoksiinsa alueidensa vanhoista ns. pakanallisista uskonnoista ja uskomuksista, jotka aina ovat tavoilla ja toisilla kosketuksissa luontoon ja eläimiin.

Liettualaiset keski-ikäiset ihmiset vaikuttivat ilottomilta ja heidän kasvoiltaan näkyi aina varauksellisuus, jopa pelokkuus. He karttoivat kontaktia, jopa hekin, jotka toimivat palveluammateissa, kuten Opastus-pisteissä tai kahviloissa. Kaikkialla he väistelivät katsekontaktia. He kulkivat ja tekivät töitään ikään kuin suorittaen jotakin, jossa ei saa tulla yllätyksiä vastaan ja josta on suoriuduttava vähin äänin ja nopeasti. Niin, minusta tuntui, kuin he olisivat kuin häkkilintuja. Kuin he itse kokisivat olevansa häkkilintuja. Heidän siipiensä lento oli katkaistu kaltereilla. Heidän vapautensa ja ilonsa laulaa oli tukahdutettuna jonnekin…

Ja, juuri nämä ihmiset laittoivat kerrostalojensa ränsistyneille takapihoille linnuille pönttöjä. He ruokkivat hiljaisesti kesykyyhkyjä. He koristelivat puisia ikkunansuojia pöllöjen ja haikaroiden kuvilla. Ehkä he näkivät linnuissa myös vapautta. Lintujen vapaus lentää. Ehkä he samaistuivat lintuihin, ja kaipasivat sitä samaa huolenpitoa itselleen, millä he itse linnuista huolehtivat. Ehkä, tai kenties.

On ymmärrettävää, että Neuvostoliiton aika on jättänyt syvät jäljet keski-ikäisiin ja vanhempiin liettualaisiin. NL:n vallan varjo on varmasti raskaana näiden ihmisten mielissä ja sielussa. Ja, sitä kautta ymmärtäisin miksi he ovat varauksellisia, ilottomia ja jopa pelokkaan oloisia.  NL:n aikana he todella varmasti olivat kuin häkkilintuja. Nyt heidän kalterinsa ovet ovat aukaistu, ja heillä olisi vapaus lentää. Keski-ikäiset ja vanhukset eivät kuitenkaan lentäneet.. ikään kuin he eivät uskoisi olevansa vapaita. Mutta nuoriso oli iloista, kielitaitoista, ottivat kontaktia, he olivat samanlaisia kuin nuoriso muuallakin Euroopassa. Liettuassa todella hyvin konkreettisesti nuorisossa on tulevaisuus. Nämä nuoret eivät ole ehtineet saada NL:n vallan ajalta itseensä syviä haavoja. He kykenevät luonnostaan iloitsemaan vapaudestaan, elämään varauksettomasti ja rakentamaan omaa nykyhetkeään ja tulevaisuuttaan, Liettuan tulevaisuutta.

Lopuksi muutama asia Vilnasta ja liettualaisista, jotta kokonaiskäsitys pysyisi oikeassa suunnassa. Vilna oli vuonna 2009 Euroopan Kulttuuripääkaupunki. Kyseisen vuoden Vilna-oppaassa kerrotaan: "Liettualaiset – ja erityisesti Vilnan asukkaat – kuuluvat parhaiten koulutettuihin ihmisiin EU: ssa ja he osaavat enemmän kieliä kuin muut EU-kansallisuudet. --- Liettua kuuluu Euroopan johtaviin maihin matkaviestinnän peitossa."

Sumuinen kevätpäivä

Vantaanjoessa on vielä jää, mutta jokeen luikerteleva laskuoja on nyt sulana. Ja, siihenpä, naapuriini, oli tullut telkkä. Sillä todennäköisesti on siinä kaveri tai kavereitakin, mutta en nähnyt niitä. Keväisin siinä käy muutamia telkkiä, mutta ne eivät ole jääneet pesimään tähän. Tuskin tämäkään jää.

Myös sinisorsia oli tullut paikalle.

Ja, mustarastaat olivat valppaina. Ehkä ne kuuntelivat lähistöllä lentävien kalalokkien tuttua ääntä.

Yllätyksen koin aivan likellä kotiani. Pieneen metsäplänttiin oli ilmestynyt viisi närheä. Täytyy joku päivä, ajan kanssa, käydä kokeilemassa niiden kuvaamista oikein kunnolla.

Kalliolta valuu vettä niin runsaasti, että veden alasjuoksu synnyttää jo voimakkaan kohinan: kuin isompikin koski.

Pulmunen

Miten linnut löytävät toisensa? Niin kuin se yksi nälkäinen ja väsynyt pulmunen, joka talvella oli ilmestynyt erään talon ruokintapaikalle. Siinä se söi ja vahvisti itseään, mutta yksin ja yksinäisenä.

Kevään alkaessa se sai siihen kaverin, toisen pulmusen. Oliko se yksinäinen pulmunen lähettänyt jotakin pulmustelepaattista viestiä, että hei kaverit, olen täällä niin yksin, jotta voisiko joku tulla luokseni?

Kun nämä kaksi pulmusta siinä sitten yhdessä söivät ja yönsä lähistöllä nukkuivat, niin lähettivätkö he yhdessä jälleen sitä pulmustelepaattista viestiä muille pulmusille, tyyliin, hei kaverit, pysähtykää tänne matkallanne Lappiin, sillä täällä on ruokaa tankkaukseen?

Sillä, ne kaksi pulmusta saivat kaverikseen lisää pulmusia.

Miten linnut löytävät toisensa? Miten ne osaavat löytää toisensa? Se on hämmästyttävää!

1800-luvulla pulmusta (Plectrophenax nivalis) käytettiin ravintona. Euroopassa kahden hengen kulinaristiseen illallisnautintoon käytettiin parhaimmillaan (=pahimmillaan) 50 pulmusta. Niinpä pulmusten lukumäärä väheni ja lopulta, onneksi, lintu rauhoitettiin. Nykyään pulmusia pesii Suomen Lapissa noin 4000 paria.

 Lintuopas kertoo, että pulmunen pesii pohjoisessa ”kivikkoisilla rannoilla, avoimessa, puuttomassa tunturivarvikossa ja tundralla. Lähimmät talvehtimisalueet ovat Etelä-Ruotsissa, mutta valtaosa matkaa Pohjanmeren rannikoille. Pesimäajan jälkeen monesti isoina, tiheinä parvina.”

Pulmunen on auringon valossa varmasti todella valkoisen hohtava. Sitä kautta on helppo ymmärtää, mistä juontaa sanonta: puhdas kuin pulmunen. Pulmusen englanninkielinen nimikin on kaunis ja valkoiseen viittaava: Snow Bunting. Minulle yllättävää oli, että pulmunen kuuluu sirkkuihin. Tosin, näissä lintujen luokittelusysteemeissä on, toistaiseksi yhä, lähes kaikki, minulle kovin yllättävää ;)

Kiitos pulmusoppallemme eilisestä bongausreissusta. Sain nähdä pulmusia läheltä :)

Kevät euforiaa!

Muistatteko tv-sarjasta Villi Pohjola, toisen tuotantokauden jaksoa Spring Break? Siinä alaskalaisen Cicely-kaupungin asukkaat sekosivat keväällä aivan täysin. Yksi alkoi varastella, toiset olivat aivan yltiöpäisessä voimiensa tunnossa… Jokainen oli jotenkin omalla omalaatuisella tavallaan sekaisin kevään voimasta. Siihen suuntaan oli eilen minullakin lievä keväteuforinen-tila, jossa ei ollut aivan realistista otetta omiin fyysisiin voimiin ja ajantaju katosi sen sileän tien auringon paisteessa lintuillessa.

Aamulla ensin, tavan mukaan, kuntosalilla. Vaan sitten se aurinko alkoi paistaa oikein kunnolla, mikä johti siihen, että ennalta suunnittelemattomasti kävin kaksi kertaa lintuilemassa. Ja, siinä tuli päivän aikana, huomaamattani, käveltyä ainakin viisi tuntia. Päivällä kotona käydessäni, kun pihapiirin puistakin alkoi kuulua uutta liverrystä, hypin hetken tietokoneen linnunlaulutiedostojen ja parvekkeen väliä yrittäen tunnistaa kevään uuden laulajan. Yhtä hyppelyä koko päivä, auringonpaisteessa :) Kun illalla, juuri ennen auringon laskeutumista, tulin kotiin toistamiseen lintuilemasta, olin väsymyksestä aivan raatona. Olihan mahtava aurinkoinen kevätpäivä!

Helsingissä  Lammassaaren lintutornista näin vihdoin  pulmusia. Lennossa kahdeksan yksilöä. Mutta lensivät niin nopeasti kaartaen ohitse, etten ehtinyt niihin sen kummempaa tuttavuutta vielä tehdä. Vanhankaupunginkoskella levähteli  isokoskelo (Mergus merganser/Goosander, Common Merganser). Isokoskelolla ja tukkakoskelolla on punaruskea pää ja tukka, ja ensi silmäyksellä ne voi sekoittaa toisiinsa. Nokassa on kuitenkin hyvä erottava piirre: iskokoskelolla on nokan kärki alaspäin kaartuva, kun taas tukkakoskelon nokka on suora. Onhan niillä toki muitakin eroja.

Aina nähdessäni  telkkiä (Bucephala clangula/Common Goldeneye), minä pysähdyn kummastelemaan. Niin myös eilen vanhankaupunginkoskella. Telkät ovat niin erikoisen ja hauskan näköisiä. Ne päät nimittäin. Ja, koiraan poskessa oleva valkea laikku tekee siitä kyllä mahtavan näköisen. Ne on jotenkin niin hämmästyttävän persoonallisia ja omalaatuisen näköisiä.

Mölylän kalliolta näin kevään ensimmäiset kyhmyjoutsenet, lennossa yhdeksän. Alla, Pirkon ottamassa kuvassa, aurinkoisen kallion lumihanki ja Pirkon havainto ylitse lentävästä rautalinnusta:

Mustarastaat ovat voimistaneet lauluaan. Mustarastas koiraalla on talvisin huikean keltainen nokka ja silmän ympärillä on voimakas keltainen rengas. Tämän mainion kuvan otti eilen Pirkko:

Alla olevan Pirkon kuvaaman lintusen suhteen katselimme Lintuopasta tarkkaan. Tämä lintunen oli nimittäin kovin voimakkaan viiruinen, ja pohdittiin, että onko se vihervarpunen ollenkaan. Sillä on keltainen silmäkulmanjuova kuitenkin, ja vihervarpusen juovat siivessä. Ajattelimme sen olevan vihervarpunen. Ehkä teimme oikean tunnistuksen?

Mikä se tämä sitten on?

Lammassaaren lintutorniin kuulin pöllön huhuilua. Kello oli noin 12.50 ja siitä eteen päin puoli tuntia. En tunne yhtään pöllöjä. En ole niitä vielä käynyt katselemassa, vaikka niitä on tässä lähimetsissäkin. No, tuo ääni ei ollut kyyhkysen huhuileva ääni. Mietin, että ääntelevätkö pöllöt myös päivisin. Ääntelevätkö, en tiedä. Lopulta laskeuduin katsomaan, että missä se pöllö luuraa, sillä torniin sitä ei näkynyt. Ihan pian huomasin sen puun oksalla. Mutta, mitä minä näin? Minkä linnun minä näin? Olen ajatellut, että pöllöt istuvat pystyasennossa. Tämä oli sellaisessa puolipystyasennossa. Enkä nähnyt sen päätä. En kykene tunnistaa lintua Lintuoppaan avulla. Voiko tästä selän ja siiven kuviosta tehdä tunnistusta? Onko se pöllö? Jos se on jokin kyyhkynen, niin mikä on noin iso kyyhkynen? Sen muoto, kun se lähti lentoon, oli pöllön muoto, takaa päin katsottuna. Vatsa ja alaperä valkoista. Haukka? Ei? Mikähän se oli? Kuvan saa isommaksi klikkaamalla sitä.