Sorsan poikasten järvimatka

Yksi kaunis päivä sorsanpoikaset sitten vaan kyllästyivät menemään järvelle ojaa pitkin uiden, kuten ne olivat koko kesän tehneet. Ne päättivät käyttää samaa reittiä kuin ihmiset: siltaa ja polkua järvelle pääsisi nopeammin kuin kiemurtelevaa ojaa uiden sillan alitse!

Yksi poikasista oli niin touhukas uudesta reitistä järvelle, jotta koristeli ihan päänsäkin kauniilla keltaisella lehdellä kuin juhlistaakseen tätä erikoista tapahtumaa.

Olihan sorsanpojasta mukavaa vaihteeksi kävellä sillan päällä, eikä sillan alla räpiköiden! Se oli niin tohkeissaan sillan ylityksensä jälkeen, että hyvä kun ei törmännyt minnuun siinä taapertaessaan! Ihan oli päälle vähällä tulla!

Ja, kun nyt olivat oppineet kulkemaan siltaa pitkin yhteen suuntaan, niin tokihan sitä sitten palattiin järveltä takaisin poiskin ihan sitä samaa reittiä – eikä todellakaan enää sillan alitse ojassa uiden!

Patikointireissu

Viime perjantaina aamupäivällä valmistellessani tähän blogiini postausta härkälinnuista sekä kanadanhanhista ja muusta, kulki ikkunan editse edes takaisin, suhteellisen hitaasti, pieni ja sievä otus. Lopulta se oikein pysähtyi, kuin pyytäen, että hänestä otettaisiin edes yksi kuva (ikkunan lävitse otettu):

Lauantaina matkasimme Artjärvelle Lammin luontopolulle. Aurinkoista ja sopivan tuulista. Näkymä n. 90 metrin korkeudesta, Lamminkalliolta, kohden Lamminsuota ja järveä:

Kallion päällä sijaitseva laavu oli hyväkuntoinen ja tosi kiva – houkuttelee yöpymään. Kevät aamuöisin tältä laavulta on lyhyt matka lintuilemaan suoalueen reunalle.

Laavulle pääsee suoalueen reunaa parhaiten. Toinen reitti laavulle vie kalliometsän lävitse, ja siinä on kivasti, kipuamista ylöspäin. Valitsimme sen reitin. Kuitenkaan reitillä ei kyennyt, kuten ei koko patikoinnin aikana, juurikaan pysähtyä lintuilemaan, sillä metsä oli täynnä hirvikärpäsiä. Niihin taas emme olleet varautuneet. Voin sanoa, etten koskaan aiemmin elämässäni ole ollut niin täynnä hirvikärpäsiä kuin tällä reissulla!

Polkuja kulkiessa useammankin kerran, lyhyen matkan päässä, lähti maasta matalalta lentoon jokin kanalintu, jota ei juurikaan ehtinyt nähdä, kun se jo kätkeytyi ryteikköön. Ja, iltapäivällä suoalueelta kuului muutaman kurjen kantava ääni. Töyhtötinttejä näkyi useammissa paikoissa. ja, muitakin tinttejä. Tikkojen ääntä kuului monia kertoja. Mutta, pysähtyminen kiikaroimaan lintuja olisi johtanut siihen, että iholle ja hiuksiin olisi syöksynyt kymmenittäin lisää hirvikärpäsiä, niiden kymmenien siellä jo olleiden lisäksi. Joten, emme useastikaan pysähtyneet, vaikka mieli olisi tehnyt.

Jatkoimme Laaminsuolta Rajasuon laavulle. Reitin olimme bonganneet netistä. Rajasuon ja Lammin välinen rengasreitti on ongelmallinen, sillä reitillä on kaksi eri hakkuualuetta. Hakkuiden myötä olivat reittimerkit kadonneet. Ensimmäisestä hakkuualueesta (kohden Rajasuon laavua) selvisi melko helpolla, sillä hakkuiden keskeltä maasta löytyi vielä muutamia paikoiltaan kaatuneita ja pudonneita reittimerkkejä. Paluumatkalla Rajasuon laavulta, toisella hakkuupaikalla, oli ongelma löytää reitti. Missään ei ollut yhtäkään reittimerkintää. Kun alueella ei ole koskaan ennen käynyt, oli reitin löytäminen hakkuualueilla hakusessa. Näistä syistä, Artjärven kunnan, kannattaisi joko merkitä hakkuualueille reitti uudelleen ja hyvin, tai sitten poistaa netistä ja muualta koko reittitiedotus.

Itse laavu Rajasuolla oli käyttökelvoton: heinittynyt ja vesakoitunut. Vieressä oli partiolaisten kämppä, ja sen edessä hyvä nuotiopaikka. Kämpän ympäristö antoi sotkuisen vaikutelman, sillä siihen oli jätetty ruostuneita juttuja kuten esimerkiksi vanha lämminvesivaraaja. Onkohan kämpän ylläpitäjiltä loppunut innostus alueen hoidossa, kun siihen oli kertynyt sellaista, mikä antoi ränsistyneen ja hylätyn ilmeen koko paikalle? Ja, kunnalta oli loppunut innostus laavun ylläpidosta: heiniä ja vesakoita ei enää oltu jaksettu kaataa pois laavun ympäriltä ja edestä?

Nuotiopaikan vieressä oli joku tehnyt hauskaa taidetta piristämään muutoin epämääräisen näköistä ympäristöä (kuva yllä).

Reissun jälkeen, saunarauhaa ja luumuja. Luumupuun oksa:

Hämmästyttävä kokemus

Kainuun  Rastiviikolla Kuhmossa suunnistajienkaan ei tarvinnut tehdä pahempia pummeja, kun seurasivat viitoitusta ;)

Onhan sitä tullut käytyä monenlaisissa tapahtumissa. Aina, kun ihmisiä on paljon koolla, maassa lojuu enemmän tai vähemmän roskia. Rastiviikoilla olin ymmälläni: maassa ei ollut roskia. Asia vaivasi minua ja aloin kiinnittää seikkaan entistä tarkempaa huomiota. Vaan ei, roskia ei ollut missään, vaikka ihmisiä oli alueella tuhansia. Olin siis elämäni ensi kertaa joukkotapahtumassa, jossa ei roskan roskaa näkynyt. Uskokoon ken tahtoo. Hämmästyttävä kokemus. Kukkien paikka:

Perheet koossa!

Eilen härkälintu emoa ja poikasta seuraillessani mietin onko pariskunnasta toinen jo mennyt muuttomatkoilleen. Vastauksen sain illalla, kun palasin Alasenjärvelle. Siellä koko perhe oli koossa. Poikanen piipitti kuuluvasti, ja toinen emoista välillä mylväisi.

Härkälintupari näyttää yhdessä huolehtivan jälkikasvustaan. Tai, ainakin koko perhe pysyy koossa. Myös tänään aamulla pari oli yhdessä poikasensa kanssa. Härkälintu mylvähteli välillä. Muutenkin, aamun äänimaisema Alasenjärvellä, oli upea, vaikka on jo syksyn alku: sekä pikkulinnut että vähän isommatkin olivat ihmeen äänekkäitä. Tässä kuitenkin vielä kaksi kuvaa eilisillalta:

Toukokuussa kertoessani härkälintujen kevättouhuista Alasenjärvellä, mainitsin myös nähneeni kyseisellä järvellä ensi kertaa kanadanhanhia (Branta canadensis/Canada Goose). Toki, niitä on voinut olla siellä aiempinakin vuosina, mutta ei ainakaan lähi vuosina sillä paikalla, missä ne nyt ovat. Myös kanadanhanhien pesintä onnistui. Niillä on viisi poikasta. Tässä ne uivat heinäkuun 30. päivänä:

Kanadanhanhilla on ollut koko kesän tapana mennä aamuisin uimarannalle, johon paistaa aamuaurinko. Siinä ne ovat kaunis ja leppoisa näky, mutta niiden jäljet eivät totta totisesti ole mukavia. Koko uimaranta on täynnä niiden ulosteita, vaikka niitä ei enempää olekaan kuin kaksi aikuista ja viisi poikasta. Tänäänkin aamulla uimarannalla ne viettivät aikaansa syöden, niin, ja kakkien:

Kun poikaset keskittyvät syömiseen, emot tarkkailevat ympäristöään valppaina:

Tämän aamun lintuiluhetkessä eniten keskityin seuraamaan tätä sukeltajaa, joka nousi pintaan kuta kuinkin samasta kohden, josta oli sukeltanut:

Pyrstö juuri ennen kuin sekin umplahtaa veden alle:

Kun se sukelsi, se sukelsi kokonaan. Pyrstöäkään ei jäänyt pinnan päälle. Ajattelin tämän olevan haapana, mutta haapana on puolisukeltaja. Voivatko haapanat myös sukellella kokonaan veden alle? Toisaalta, haapanalla on nokankärki musta, ja tällä yksilöllä ei sellaista nokankärkeä ole… Sen pyrstössä tällainen terävä sojotus:

Tämä on se hetki, kun se nousee sukelluksista vauhdilla:

Ja, tämä on se hetki, juuri ennen kuin kalastajat lähtivät veneillään kokemaan verkkojaan:

Onnistuneet pesinnät!

Kerroin toukokuun alussa kuinka kaksi härkälintuparia (Podiceps grisegena/ Red-necked Grebe, eng) mylvivät ja hätyyttelivät toisiaan pois reviirialueelta Lahdessa Alasenjärvellä. Nyt kerron ilouutisia. Molemmilla pareilla onnistui pesintä! Molemmilla pareilla on yksi poikanen!

Härkälintu hautomassa:

Härkälinnun pesä on melkoisen onneton kaislakyhäelmä kaislojen seassa. Tai, ainakin se näyttää siltä kuin se ei olisi hyvin kiinnittyneenä minnekään.

Vuosi sitten samalla paikalla Alasenjärvellä härkälinnun pesintä epäonnistui nähdäkseni juuri sen tähden, että sen pesä hajosi ja munat menehtyivät sen sileän tien. Siksipä tänä vuonna onnistunut pesintä juuri samalla paikalla tuottaa erityistä iloa, ja toisella härkälintuparilla, hieman etäänpänä, myös onnistunut pesintä! Viime vuoden harmitus on tänä vuonna vaihtunut tuplailoon!

Poikanen on viiruinen kuin seepra. Toisaalta, tällaiset pään seutuvilta viiruiset linnut ovat mielestäni suloisia kuin pienet punkkarit, joilla on värjätty hiukset viiruille!

Aiemmin kesällä, kun poikanen oli pienempi, emo uidessaan kantoi poikasta selässään. Poikanen matkusti siinä rentona, mutta uteliaana, käännelleen päätänsä sivulta toiselle ja katsellen avartuvaa maailmaa. Nämä poikasen kuvat olen ottanut tänään, ja nyt poikanen on jo niin iso, että emo tuskin sitä enää selässään kantaa.

Seurailin emon ja poikasen touhuja. Emo toi poikaselle ruokaa. Sitten ne kumpikin, omassa rauhassaan, sukivat itseään, ja näytti kuin olisivat ihan nukahtaneetkin siihen järven kannateltavaksi.

Sitten ne taas aktivoituivat. Poikanen piipitteli itsekseen.  Emo piti ympäristöään silmällä ja poikanen välillä näykki vesikasvia, ja välillä näytti kuin olisi jälleen nukahdellut.

Näen vain toisen härkälinnun olevan poikasen luona. Onkohan parin toinen puolisko jo lähtenyt muuttomatkalle eteläisempään Eurooppaan? Ja, jos toinen parista on jo muuttanut pois, niin kumpi? En kykene erottaa härkälinnuista koirasta ja naarasta toisistaan. Ainakin munien haudontaan pariskunnasta molemmat osallistuvat.

Että härkälintu onkin kaunis!

Raahe

Raahe on sympaattinen ja merellinen pikkukaupunki. Ja, raahelaiset puhuvat raahea mukavan kotoisasti, vähän niin kuin oululaiset oulua, tyyliin, että tiijäkkö nää, että…

Voinpa suositella lintuilijoille, kuten muillekin, jotka reissaavat vaikkapa etelästä pohjoiseen päin (tai via versus), jotta kannattaisi pysähtyä Raaheen ja käväistä myös näköalatasanteella, joka sijaitsee kaupungin korkeimman kerrostalon katolla. Kyseinen näköalapaikka on julkinen ja sinne vie omasta sisäänkäynnistä hissi (hissi on yhteinen tornitalon huipulla hulppeine näkymineen sijaitsevan kiinalaisen ravintolan kanssa).

Raahessakin, kaupungin keskustassa, on vanha puutaloalue. Mielestäni sen kehittämiseen ja kunnostamiseen kannattaisi kaupungin satsata niin varoja kuin energiaakin aivan täydellä, sillä upea se alue on. Ja, ehkäpä Raahessa niin tehdäänkin? Pari kisällinkylttiä vanhasta Raahesta:

%%%%%

Ja, vielä yksi kisällinkyltti, kisällinkylttien perään, Kokkolastakin, Neristanista:

Verla

Eräs  Unescon maailmanperintökohteista on Suomen sisämaassa sijaitseva ainoalaatuinen  Verla. Tänäkin kesänä yritin tiirailla Verlan kallioita hahmottaakseni sen kuuluisat ja kookkaat  kalliomaalaukset. Vaan, en vieläkään niitä onnistunut hahmottamaan. Itse asiassa, jos oikein muistan, joku ihminen oli vasta 1970-luvulla huomannut näissä kallioseinämissä olevan maalauksia. Siinä ne seinämät ovat olleet Verlan tehtaan vieressä upeasti joka päivä kaikille näkyvillä, eikä kukaan ollut erottanut niissä mitään erikoista, kunnes joku vihdoin huomasi. Maalauksia, jotka ovat 6000 – 7000 vuotta vanhoja on vaikea erottaa seinämästä (kuvat saa isommiksi klikkaamalla niitä):

Seinämässä siis kävellä jölkyttää hirvilauma, sekä joukossa kolme ihmistä. Jos jossain välissä joutaisi, niin voisinpa yrittää kuvankäsittelyohjelmalla muutella kuvien värejä, ja katsoa saako sillä keinoin maalaukset näkyviin.

Verlassakaan ei tarvitse eksyä:

Viinituvan kisällinkyltti:

Kesän muisteloa..

Eilen ja tänään aamulla Helsingissä kotiparvekkeeltani olen saanut nähdä ja kuulla ohitse lentäviä hanhia. Lentävät pelloille ja ruohikoille, ja taas takaisin jonnekin veden äärelle.  Ne alkavat kokoontua syysmuuttoa varten.

On alkanut syksy. Siitä ei enää pääse mihinkään.

Palaan takaisin kesään, ja Hailuotoon, jossa läheltä kohtasin rantasipin.

Pesimäaikaan rantasipi yrittää johdattaa vihollisensa pesän seutuvilta pois näyttelemällä raajarikkoa. Se nilkuttaa kuin raajarikko poispäin pesältä ja pyrkii saamaan vihollisensa kiinnostumaan itsestään, jotta vihollinen ei menisi pesälle munia varastamaan. Kun se on saanut mahdollisen vihollisen tarpeeksi kauas pesästä, se lentää nopeasti pakoon, ja myöhemmin takaisin pesälle hautomaan munia. Hymh… Onko tällainen pesän suojeleminen osoitus älykkyydestä, sillä raajarikkoa näytteleminenhän on aika monimutkainen toimintosarja?  Tämä toimintamuoto oletettavasti on   geneettinen (eikä opittu), mutta mistä se on saanut alkunsa? Miksi juuri tämä raajarikon näyttelemisen keino on tullut osaksi rantasipin toimintamuotoa sen pitkän kehityshistorian aikana? Mielenkiintoinen lintu, josta täytyy yrittää lukemalla saada lisää tietoa ensi talven pimeinä iltoina, kun ei voi olla lintuilemassa ulkona!

Neristan

Kisällinkylttejä Neristanissa.

Kadun nimikyltti talon seinässä:

Kuvattu 30.6.