Hailuodossakin oli kuumaa heinäkuun alussa. Lämpöisenä päivänä sitä vaikka öllöttelee meressä viilentymässä, tai vaikka lähtee lintutornille, johon kuitenkin kävisi vilvoittava tuulenvire. Niinpä sitä mentiin lintutornia kohden. Välillä hiekkaista tietä pitkin auringon poltteessa. Ja, välillä metsän sylissä, jossa sai etsiä askelille kuivia mättäitä vesittyneen polun vierestä. Ja, siellä metsässä hyttyset kävivät iholle kiinni, joten oli kuljettava pitkähihaisissa. Kuumuudessa ja iho vaatteilla peitettynä, hikisenä, eteenpäin mättäitä mennen ja unelmoiden lintutornista, johon kävisi tuulenvire, eikä siellä olisi hyttysiä ja saisi vähentää vaatteita.
Ja, lopulta edessäpäin näkyi puutonta maisemaa. Merenlahti oli lähellä, ja lintutorni: pelastus kuumuudelta ja iniseviltä itikoilta! Mikä ilonaihe! Joka muuttui yhtäkkiä hämmennykseksi, kun lintutorni tuli näkyviin, sillä samalla näkyi jotain odottamatonta: tornilla oli vartijat paikalla!
Ensireaktioni oli, että nyt sitten lähdetään takaisin päin ja sassiin. Sieluni silmin näin kauhuskenaarion, jossa sarvipäinen sonni juosta jölkyttää puhisten ajaen meitä takaa, ja olisi kiivettävä puuhun… Mutta, Pirkko lähes tuskin kuuli minun päättäväistä lausahdusta takaisin kääntymisestä. Hän oli lähinnä haltioitunut. Katseli näkemäänsä ja toisti kasvot loistaen jotakin siitä, miten komeita ja ihania, ja katso suoloisia vasikoita…
Sanoin pontevasti, että mehän palataan nyt takaisinpäin, eikä mennä tornille. Ja, Pirkko katsoi minua vilpittömästi ihmeissään ja lausahti, jotta ei ne meille mitään tee. Samalla hän jo käveli tornia kohden. Minä huudahdin perään, että älä nyt hyvä ihminen sinne mene, että mitä sinä teet, jos se sonni käy sinun kimppuun, että katso nyt miten se meitä tarkkailee koko ajan ja siinä ei hyvin käy, jos se jostain syystä kokee meidän uhkana, niin että nyt kyllä lähdetään takaisin päin, minä en tuohon torniin tule!
Vaan Pirkko oli kuin muissa onnellisissa maailmoissa. Otti pusikosta kättä pidemmän karahkan ja sanoi, että nyt mennään tornille. Ja, minä siihen, että ei varmasti mennä, että et sinä voi kepillä tuollaista isoa sarvipäätä paimentaa, että mites luulet sonnin sinua tottelevan. Mihin Pirkko rauhallisesti totesi, että ei se sonni meille mitään tee, että katso miten kauniita vasikoita, voi katso miten kaunis näky ja tällaisella hienolla lahdella, voiko suloisempaa näkyä olla, kyllä niillä on ihana laidunpaikka, ranta ja metsä…
Sain Pirkon pysähtymään paikoilleen. Tuijotimme torninvartijoita ja isoin sonni tuijotti meitä. Välimatkaa oli onneksi riittämiin. Sitten yhtäkkiä se iso sonni lähti rauhallisesti kävelemään pois tornilta - eikä, onneksi, meitä kohden. Kävellessään se vähän väliä käänsi päänsä ja tuijotti meitä. Ja, sen lauma seurasi sitä. Me seurasimme katseillamme niitä. Ja, Pirkko oli näkemästään onnessaan. Vaikka paikalle olisi lentänyt viisi merikotkaa ja kaikki Hailuodon haikarat, eivät ne varmasti olisi saaneet Pirkon kasvoja niin onnellisiksi kuin tämä torninvartijalauma Pirkon onnelliseksi teki.
Kävimme pienen neuvonpidon tornille menemisestä, kun sonni laumoineen oli mennyt kauemmaksi metsään. Minähän en levollisesti olisi tornille mennyt. Mielessäni kävi kuvia lapsena lukemistani Aku Ankoista. Aku meni Iineksen kanssa eväsretkelle ja kuinka ollakaan, vihainen sarvipääsonni tuli paikalle ja Aku Iineksen kanssa juoksi puuhun ja sinne jäivät, koska sonni ei poistunut puun viereltä. Olin varma, että juuri siten meillekin kävisi, jos menisimme torniin: lauma palaisi ja se isoin sarvipääsonni ei lähtisi siitä minnekään, ja olisimme tornissa vähintään lopun päivää ja yötä niiden vankeina. Vaan Pirkko ei sellaisia pelännyt. Hän oli täysin rauhallinen ja sanoi, etteivät ne tulisi takaisin ja ettei niitä tarvinnut pelätä. Ja, niin me lopulta menimme tornille (ja, kuten arvata saatatte, olemme päässeet sieltä poiskin).
Siinäpä on se lapsuutensa kaupungissa ja maalla kasvaneiden ero. Minulle, kaupunkilaislapselle, tuli mielleyhtymä Aku Ankasta, ja miten Akulle kävi, kun kohtasi sonnin. Ja, Pirkolle, maaseudulla lapsuutensa viettäneelle, lauman kohtaaminen oli jonkin kauniin ja turvallisen kohtaamista. Jotakin onnellista ja rauhoittavaa. Lauman näkeminen sai hänet iloiseksi. Kun taas minulle kaupungissa kasvaneelle lauman kohtaaminen oli pelottavaa. Vaikka, minunkin on auliisti ja mieluisasti todettava: se lauma oli todella huikean kaunis siinä ympäristössä. Kuvat kertovat sanoja paremmin, mitä tarkoitan:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos, kun kommentoit! Thank you for your comments.
(Please, do not write links in your comment)